inky fingers

San Marcon luostari on yksi lempipaikkojani Firenzessä. Sisäpihan suuri puu oli kaadettu, mutta harakka oli paikoillaan.

Napolin rautatieasema on epätoivon paikka, kun yrittää päästä lähtemään kotiinpäin. Jonotin ja jonotin, yritin eri luukkuja, aina sama tulos: myydään paikkalippuja vain Napolista lähteviin juniin. Kun yritin lippuja Saksaan tai Sveitsiin meneviin juniin, myyjä ehdotti vain: “Ehkä Firenzestä saa ostettua.”
Hyvä on, otin lipun Firenzeen.

As I already have told earlier, I went to Napoli and met my friends. I had there two peaceful and slow dayes, we played cards – I lost, of course – laughed and talked. The sun, the sea and the cats, as always in Mergellina. Pizza. And Salvatore.
Kuten jo aiemmin kerroin, menin Nizzasta Napoliin. Tapasin ystäväni, pelasin korttia ja hävisin, tietysti, nauroin ja juttelin heidän kanssaan. Kaksi hidasta ja rauhallista päivää, aurinko, meri, kissat – kuten Mergellinassa aina. Pizzaa. Ja Salvatore.

Kaksoset kasvoivat ja heidän persoonallisuutensa tuli entistä selvemmin esiin.
Lastenhoitaja oli löytynyt ja hän auttoi kaikissa kotitöissä. Perheellä oli vakiintunut ja turvallinen rutiini. Kaikki olivat onnellisia.
Jokainen vaihe elämässä loppuu ajallaan. Nyt oli aika minun lähteä.

I made a day trip to Menton, with coach along the coast. I recommend!
Tein päiväretken Mentoniin, bussilla rannikkoa pitkin kulkevaa tietä. Suosittelen!

A visit in the Musee Matisse in Nice.
I was drawing in the museum, and when the people discovered that I not only draw the paintings of Matisse but also the people around me, they disappeared. Also the guardian left the room where I was…
Piirtelin museossa ja hauskaa oli.

Elämä Nizzassa asettui uomiinsa. Kaikki löysimme asioita, joista pidimme kovasti, ja joitakin, joita vihasimme.
Ensimmäiset hymyt löytyivät. Lapset söivät hyvin ja kasvoivat komeasti.
“Katso, äiti sukeltaa!”
Tappaja-autoja oli aivan liikaa!

Elohopea aloitti koulun, jalkapallon ja purjehduksen, kaikki yhtä iloisen energisesti.
Paitsi läksyt. Minäkin olin epätoivoinen, kun katselin ranskan oikeinkirjoituksen tuskaa.
Kun sattumalta ratikassa törmäsimme miellyttävään nuoreen mieheen, Elohopea sai yhden urheiluharrastuksen lisää:
“Hän on rakenteeltaan täydellinen vesipalloon!”

Elämä Nizzassa alkoi suuren hämmennyksen vallassa. Talo oli korkealla vuoren rinteellä. Kapea, mutkikas tie oli yksisuuntainen – vain alas. Ja alas tuli autoja todella paljon. Hiljaisena aikana mekin pystyimme tulemaan alas vaunujen kanssa – ylös niiden kanssa oli mahdotonta mennä, ilman vaunujakin vaarallista. Toista kapeaa ja yksisuuntaista tietä pääsi ylös – mutta silloin oli kahdesti ylitettävä Monacoon johtava tie, jolla liikenne oli mielipuolista ja nopeudet hirvittäviä. Jalkakäytävä vuoren rinteellä löytyi vain Monacon tieltä, ja se oli meidän kannaltamme väärällä puolella.
Sitten oli portaita, osalle matkaa. Kun kaksoset oli vietävä neuvolaan ruuhka-aikaan:
“Quinsonissa minusta oli raskasta kulkea koko ajan portaita talon sisällä.”
“Nyt pidän portaista ja vihaan teitä.”
En oppinut pitämään portaista, mutta turvallisempaa niillä oli kuin teillä.