inky fingers

Laiva Turusta Tukholmaan, Airistolta lähtien yhteys nettiin poikki. Tukholman asemalla uutisten tarkistus ja skype: “Minulla oli koko ajan sellainen tunne, että sinut on vältettävä Saksaa!”
Yöjuna Malmöön ja pitkä keskustelu tieteestä ja elämästä junan käytävällä.
Suomessa ostetuista paikkalipuista ei tästä lähtien oolut mitään iloa. Juna Kööpenhaminasta Hampuriin oli peruttu, bahn.de tarjosi vaihtoehtoa, johon ei ennättänyt. Tanskan rautatiet oli laittanut Kööpenhaminan asemalle iloisia virkalijoita neuvomaan eksyneitä: “Bussiyhteys Nykobingistä!”
Paikallisjuna Nykobingiin, lähtö Kööpenhaminasta hiukan yli 7 aamulla.

Matka alkoi melkein kuin tavallinen interRail-matka. Mutta tällä kertaa ostin paikkaliput – istumapaikat
ja makuupaikat – valmiiksi Suomesta. Ei mitään jännitystä matkalle, suoraan kohti aurinkoa!
Skypettelyä: “Olet aina tervetullut! Kaksoset kaipailevatkin…” “Tahtoisin olla siellä! Täällä sataa…”
Kuten tavallista, pakkaamiseen meni lähes koko yö. Nukuin tunnin.
Olin tarkastanut aikataulut huolella! Varasin vähän aikaa paikallisjunan myöhästyä.
Mutta – eihän sitä junaa ollut olemassakaan! Se vuoro kulkisi seuraavan kerran Tapaninpäivänä…
En pystynyt odottamaan pakkasessa asemalla. Siis kotiin, viimeinen kirje kuoreen, postilaatikon kautta takaisin asemalle… Paikallisjuna ajoissa – syksy ja pakkasaamu – kiitos VR! Nopealla vaihdolla Pasilassa
ennätin Helsingistä 05.20 lähteneeseen laivajunaan ja Turussa laivaan.
Laivan lähtiessä Turusta nettiyhteys toimi: Deutsche Bahn lakossa! Saksan junat eivät kulje! Lakko on Saksan junien historian pisin, 5 päivää…

In the middle od October, I came home!

Lokakuun puolivälin paikkeilla palasin Suomeen. Pitkän matkan jälkeen nautin kotona olosta,
perheen ja ystävien tapaamisesta.
Minula oli asioita hoidettavana. Tyttömäinen tohtori tutki minut ja antoi luvan pitää ajokortti.
Mutta kun marraskuu oli alkanut, satoi ja satoi…

Nukuin junassa Baselista pohjoiseen. Keskellä yötä: kopKOP! “Voi pahus!” Pakko nousta avaamaan vaunuosaston ovi.
Lisää pahkeista: köh KÖH KÖH! nisrk NARSK! pulpulpul… (ja viskin haju ilmassa), valoja päälle ja pois ja päälle ja pois… ja vaunuosaston ovi auki ja kiinni ja auki ja kiinni…
ja aamulla se äpärä valitti, ettei ollut saanut unta koko yönä!

Napolissa oli ollut täysi kesä perjantaina 10. lokakuuta, Firenzessa pilvipoutaa ja kesälämmintä lauantaina. Sunnuntaina Baselissa ripotteli vähän vettäkin, mutta lämpöä riitti edelleen. Maanantaina 13. lokakuuta Kööpenhamina ja pohjoinen todellisuus. Olin lähtenyt Suomesta elokuun alussa keveät sandaalit jalassa ja niillä menin koko matkan. Muita kenkiä ei ollut tullut mukaan. Kööpenhaminassa oli pakko laittaa sukat jalkaan.
Kiitos kenkäpaja Pihka Tampereella! Sandaalit olivat matkan jälkeen edelleen kuin uudet!

So far the story told was my previous trip, here the last days 10th to 13th October this year.
Thanks to kenkäpaja Pihka in Tampere, Finland! They made me the sandals – light, comfortable, durable and beautiful, just perfect for this kind of life!

The quality of the pictures is not the best possible. I draw in a book, take picture with my phone, transfer it to the computer to get the picture in the net… You get what I can get!

Baselista lähdin taas makuupaikalla. Basel SBB ja osastossa oli jo hiljainen poika. Basel Bad, ja tuli myös tyttö, joka hänkään ei ollut puhelias. Sitten tulivat paikalle Saksan poliisivoimat. Tällä kertaa poliisi puhui englantia. He tiesivät jo, että tyttö oli Eritreasta. Hänellä ei ollut passia. Poika oli Somaliasta, eikä hänelläkään ollut passia. Minun passini ei poliisia kiinnostanut: “Te olette selvä.”
Poliisi vei mennessään sekä tytön että pojan.
Tiedän olevani erittäin onnekas henkilö. Synnyin organisoituneeseen maahan, sain kasvatiuksen, työtä, terveydenhoidon – ja saan kulkea rajojen yli tällä rikkaalla mantereella.

Frecciarossa, nopea juna Firenzestä Milanoon. Myöhässä, tietysti – mutta ennätän jatkoyhteyteen.
Hidas ja tunnelmallinen juna Baseliin. Upeat näköalat, paljon lomailevia eläkeläisiä.
Baselin matkatavarasäilytys maksaa 10 euroa per reppu. Turisti-informaatio on kiinni eikä kaupungin karttaa saa mistään. Katselen karttataulua ja lähden liikkeelle muistinvaraisesti. Löydän Reinin sillalle.

Löydän kaupungintalon ja vanhan keskustan toreineen. Munster tarkoittaa ilmeisesti tuota vanhaa kirkkoa, sen takana olisi näköalapaikka, josta näkisin taas joen.
“Hei siellä! Olet erityisen onnekas ihminen! Näytä minulle kätesi, niin kerron tulevaisuutesi!”
“Ei! En minä halua tietää sitä ennalta!”
“Miksi ei? Minä voin kertoa! On mies, joka on sinulle hyvin vihainen…”
No ei, kun minä haluan tietää tulevaisuuteni sitä mukaa, kun siitä tulee nykyisyyttä.
Mutta jos joku tietää sen miehen, joka on minulle vihainen… Voisin yrittää lepyttää.

San Marcon luostari on yksi lempipaikkojani Firenzessä. Sisäpihan suuri puu oli kaadettu, mutta harakka oli paikoillaan.

Napolin rautatieasema on epätoivon paikka, kun yrittää päästä lähtemään kotiinpäin. Jonotin ja jonotin, yritin eri luukkuja, aina sama tulos: myydään paikkalippuja vain Napolista lähteviin juniin. Kun yritin lippuja Saksaan tai Sveitsiin meneviin juniin, myyjä ehdotti vain: “Ehkä Firenzestä saa ostettua.”
Hyvä on, otin lipun Firenzeen.

As I already have told earlier, I went to Napoli and met my friends. I had there two peaceful and slow dayes, we played cards – I lost, of course – laughed and talked. The sun, the sea and the cats, as always in Mergellina. Pizza. And Salvatore.
Kuten jo aiemmin kerroin, menin Nizzasta Napoliin. Tapasin ystäväni, pelasin korttia ja hävisin, tietysti, nauroin ja juttelin heidän kanssaan. Kaksi hidasta ja rauhallista päivää, aurinko, meri, kissat – kuten Mergellinassa aina. Pizzaa. Ja Salvatore.

Kaksoset kasvoivat ja heidän persoonallisuutensa tuli entistä selvemmin esiin.
Lastenhoitaja oli löytynyt ja hän auttoi kaikissa kotitöissä. Perheellä oli vakiintunut ja turvallinen rutiini. Kaikki olivat onnellisia.
Jokainen vaihe elämässä loppuu ajallaan. Nyt oli aika minun lähteä.